Novo Nordisk Novo Nordisk Farma Oy Novo Nordisk Farma Oy
Suurenna fonttia Pienennä fonttia
Etsi
 Etsi
Lähetä Tulosta

Emättimen paikallishoito




Estrogeenin tuotanto vähenee kaikilla naisilla vaihdevuosien aikana. Joillakin vaihdevuosioireita ei tule häiritsevästi lainkaan. Monilla naisilla alentunut estrogeenituotanto aiheuttaa kuitenkin muun muassa sen, että emättimen limakalvo kuivuu ja ohenee aiheuttaen erilaisia vaivoja. Emätin voi tuntua kuivalta ja aralta, ja yhdyntä saattaa muuttua kivuliaaksi. Myös toistuvat emätintulehdukset ovat mahdollisia, sillä emättimen bakteerikasvusto muuttuu, eikä se enää suojaa yhtä hyvin tulehduksilta. Estrogeenin väheneminen voi altistaa myös toistuville virtsatietulehduksille ja aiheuttaa virtsan karkailua.

Estrogeenin puutteen aiheuttamat paikallisoireet ovat hyvin yleisiä. Yli puolet menopaussin ohittaneista naisista kärsii jollain tavoin emättimen kuivuudesta (atrofisesta vaginiitista). Tavallisesti nämä oireet tulevat esiin vasta 4-6 vuotta menopaussin jälkeen, mutta osa naisista kärsii niistä jo huomattavasti aikaisemmin.

Koska oireet aiheutuvat estrogeenin puutteesta, on estrogeenihoito luonnollisin ja tehokkain lääke. Suun kautta nautittavat estrogeenia sisältävät hormonivalmisteet auttavat yleensä myös atrofiseen vaginiittiin, mutta joskus tarvitaan lisäapua paikallishoidosta. Kaikki naiset eivät myöskään tarvitse, halua tai voi käyttää koko elimistöön vaikuttavia hormonihoitoja. Tällöin luonteva vaihtoehto on pieniannoksinen, emättimeen annosteltava, vain paikallisesti vaikuttava estrogeenihoito. Se riittää poistamaan paikalliset oireet, mutta ei vaikuta muihin vaihdevuosioireisiin kuten kuumiin aaltoihin.

Paikallisoireiden hoitoon on olemassa helppokäyttöisiä ja tehokkaita hoitovaihtoehtoja. Paikallishoitoa voi käyttää joko pelkästään tai systeemisen hormonihoidon lisänä. Keskustele asiasta lääkärisi kanssa.

Sivun alkuun

 

 

 


Estrogeeni paikallishoitona    

LT, Dos. Tomi Mikkolan artikkeli