Seksuaaliterveys on molempien asia

Pidentynyt elinikä merkitsee, että nykyään naisen elämästä jopa 1/3 on postmenopausaalista aikaa. Tyypillisesti ajatellaan, että ikääntyminen ja vaihdevuodet vähentävät väistämättä seksuaalista kiinnostusta. Eurooppalaisen tutkimuksen perusteella yli puolet 50–60-vuotiaista naisista kertoikin kiinnostuksensa seksiin vähentyneen, mutta samalla kuitenkin havaittiin, että 71 % naisista piti seksielämän ylläpitämistä tärkeänä.*

Seksuaaliterveys on laaja käsite, johon kuuluu sekä fyysisiä, psyykkisiä, emotionaalisia että sosiaalisia tekijöitä. Miehen seksuaalisen kyvykkyyden säilyminen ikääntyessä on seksuaalisten toiminteiden kannalta yksi merkittävimmistä seikoista, mutta naisen vaihdevuosien aikaiset muutokset seksuaaliterveydessä vaikuttavat yhtä kaikki kykyyn ylläpitää seksuaalisuutta parisuhteessa. Tilannetta tulisikin tarkastella yhdessä ja puhua menopaussin lisäksi myös paripaussista.

 

Kutisee ja sattuu

Emättimen kuivuus on yksi ilmentymä menopaussin aikaisesta kroonisesta GSM-oireyhtymästä (genitourinary syndrome of menopause), jossa emättimen limakalvo ohenee ja sen verenkierto vähenee. Se johtaa emättimen pituuden lyhenemiseen ja limakalvon poimuisuuden vähenemiseen. Myös kohdunsuu voi madaltua ja häpyhuulet kutistua.

Jopa puolet 50–60-vuotiasta naisista kärsii emättimen kuivuudesta. Yli 70-vuotiailla sitä esiintyy jo yli 70 prosentilla.*** Tavallisimpia oireita ovat arkuus, polttelu ja kutina. Yhdyntäkipuja ja erilaisia virtsarakon toimintahäiriöitä voi esiintyä.

 

Limakalvojen kuivuminen aiheuttaa monenlaisia seksuaalihäiriöitä. Tällaisia ovat kiihottumis- ja kostumishäiriöt, yhdyntäkivut sekä seksuaalisen halun väheneminen. Valitettavasti limakalvo-oireet usein lisääntyvät ja pahenevat iän myötä, vaikka muut vaihdevuosioireet helpottaisivatkin.

Emättimen kuivuus ja siitä johtuvat oireet huolestuttavat naisia ja aiheuttavat monenlaisia pelkoja. Tilanne voi vaikuttaa elämänlaatuun monella eri tavalla ja johtaa itsetunnon heikkenemiseen ja läheisyyden välttelyyn. Jopa neljännes naisista päätyi lopettamaan seksuaalisen kanssakäymisen kokonaan.**

Naiset pelkäävät, että

 

  • keho ei enää toimi kuten ennen
  • nuoruus on mennyttä
  • vaikuttavat vanhalta
  • vaiva ei häviä koskaan
  • seksuaalinen haluttavuus häviää
  • itsevarmuus seksuaalisena kumppanina häviää
  • seksielämän tulevaisuus on synkkä
 

Ei se kertomatta parane

Kansainvälisessä VIVA-tutkimuksessa vastanneista naisista 55 % sanoi kokeneensa erilaisia emättimen ongelmia jo kolmen vuoden ajan tai pidempään, mutta vain 4 % yhdisti oireet emättimen kuivuuteen.**** Oireita pidetään tyypillisesti ikääntymiseen kuuluvina, joten niitä ei erikseen nosteta esille. Osa naisista puolestaan pitää aihetta liian arkana, jopa tabuna. Kuitenkin seksuaalisen hyvinvoinnin kannalta olisi tärkeää puhua asiasta. Seksuaalisen hyvinvoinnin merkitys on suuri paitsi vaihdevuosi-ikäiselle naiselle, myös hänen kumppanilleen. Seksin väheneminen tai jopa loppuminen on tuskin kummankaan osapuolen mielestä toivottavaa.

Avoin keskustelu auttaisi monessa tapauksessa toista osapuolta ymmärtämään, mitä muutoksia on tapahtunut tai tapahtumassa. Suurin osa miehistä toivoisi, että naiset kertoisivat tilanteestaan. Myös mahdollisen hoidon kannalta olisi olennaista ottaa asia esille gynekologin vastaanotolla.

Hoitojakin kokeillaan usein kertomatta siitä kumppanille. Lähes 60 % naisista käytti paikallisia emättimen kostuttamiseen tarkoitettuja valmisteita tai liukasteita, mutta vain 15 % miehistä tiesi naisten käyttävän tällaisia.** Hoidosta saadaan kuitenkin usein apua. Jos naisella on GSM-oireita, mutta ei muita vaihdevuosioireita, voi paikallinen estrogeeni vaikuttaa emättimen ja kohdun epiteelin paksuuntumiseen ja sitä kautta emättimen pH-arvon ja mikrobioottisen moninaisuuden normalisoitumiseen. Tämä puolestaan lisää sukupuolielinten verenkiertoa ja vähentää siten kuivuutta. Yhdyntäkivut vähenevät ja sukupuolielinten kiihottuminen ja orgasminen toiminta paranevat. Seksielämän paraneminen vaikuttaa luonnollisesti parisuhteen molempien osapuolten hyvinvointiin.

 

Paikallisestrogeenin käyttö paransi paitsi elämänlaatua ja itsetuntoa, myös seksielämää ja parisuhdetta.

On myös tutkittu, että naisilla, joiden seksielämä säilyy aktiivisena vaihdevuosissakin, on vähemmän emättimen limakalvon ohenemisen aiheuttamia ongelmia. Englanninkielisen sanonnan ”Use it or lose it” voisikin pilke silmäkulmassa kääntää kehotteeksi: ”Käytä tai kuivahda”.

 

 

Lähteet:

Nappi, RE ym. Addressing Vulvovaginal Atrophy (VVA)/Genitourinary Syndrome of Menopause (GSM) for Healthy Aging in Women. Frontiers in Endocrinology. August 2019; Volume 10. Article 561. ****

Nappi, RE ym. The CLOSER-Survey: Implications of Vaginal Discomfort of Postmenopausal Women and in Male Partners. J Sex Med 2013;10:2232–2241. **

Scavello, I. ym. Sexual Health in Menopause. Medicina 2019, 55, 559. *

Tiinen, A. ja Kero, K. Paikallisestrogeenit ja rintasyöpä. Suomen Lääkärilehti 2020;75(3):117-121. ***

 

FI20VG00024 05/2020