Vaihdevuodet eli menopaussi tarkoittaa aikaa, jolloin munasarjojen estrogeenin tuotanto vähitellen hiipuu ja loppuu lopulta kokonaan. Menopaussi tarkoittaa viimeisten luonnollisten kuukautisten ajankohtaa. Tämä voi tapahtua yksilöstä riippuen 45–55 ikävuoden välillä, Suomessa keskimäärin 51-vuotiaana. Toki aikaisempikaan menopaussi ei ole poikkeuksellinen, ja esimerkiksi jotkut vakavien sairauksien hoidot kuten kemoterapia voivat varhaistaa vaihdevuosia. Tupakointi aikaistaa vaihdevuosia keskimäärin kahdella vuodella.

Menopaussin aiheuttaa estrogeenin määrän väheneminen, joka tapahtuu kaikilla naisilla vaihdevuosien alkaessa. Noin 42-vuotiailla naisilla munasarjojen toiminta alkaa muuttua epäsäännölliseksi ja kuukautiskierron pituus vaihtelee. Estrogeenitasot heittelevät, mikä aiheuttaa naiselle monenlaisia oireita. Kuukautiset jäävät pois, kun estrogeenitaso on pysyvästi matalalla. Estrogeenitason alentuessa alkavat yleensä myös muut oireet kuten hikoilu ja kuumat aallot, mutta joillekin kuumotusta voi tulla jo aikaisemmin. Estrogeenitason vaihtelut vaihdevuosi-iässä saattavat vaikuttaa lisäksi naisen mielialoihin ja vähentää seksuaalista halukkuutta. Estrogeenitasot tasoittuvat lopullisesti matalammalle tasolle vaihdevuosien jälkeen.

Estrogeenin puutteesta johtuvat paikallisoireet ovat hyvin yleisiä eikä niitä tarvitse hävetä - lähes puolet menopaussin ohittaneista naisista kärsii jollain tavoin emättimen kuivuudesta1. Estrogeeni ylläpitää emättimen limakalvon uudistumista ja kosteutta. Kun estrogeenipitoisuus laskee, limakalvo ohentuu ja kuivuu ja aiheuttaa siksi epämiellyttäviä oireita.

Vaihdevuosioireiden ei tarvitse viedä iloa elämästä – oireisiin on olemassa erilaisia hoitoja. Olemme koonneet hyödyllistä tietoa vaihdevuosioireiden kanssa elämisestä ja vastanneet yleisiin aiheeseen liittyviin kysymyksiin. Tutustu täällä!

1 Nappi RE , Kokot-KierepaM. Vaginal health: Insights, Views & Attitudes (VIVA) – results from an international survey. Climacteric 2012, 15:36-44.